Iloa. Siihen sanaan voi tiivistää viime aikojen tunnelmat. Työrintamalla tuulee ja aurinko paistaa. Asiat ovat mukavasti kunnossa ja paremmin kuin hyvin juuri nyt. Hyvin asiat ovat olleet viime aikoina kaikin puolin, mutta pientä ahdistustakin on ollut ilmassa. Kaikki on mennyt pienistä takapakeista huolimatta loppujen lopuksi juuri nappiin. Ihmeellistä, että sitä joskus voi asiat loksahtaa näin sopivasti lähes täydellisesti omien toiveiden mukaan. Melkein hypin keskellä katua. Olo on melkein kuin olisi saanut lottovoiton. Kotona nauroimme tytön kanssa niin paljon, että mahaan sattui ja kyyneleet valuivat silmistä. Luulin jo, että glögiini oli sekoitettu jotain, siitä on todella kauan kun olen nauranut niin paljon. Työasiat ovat viime aikoina aika lailla stressanneet, mutta nyt helpottaa vähäksi aikaa ja pääsee mukavasti rauhoittumaan ja valmistautumaan jouluun.

Kuntokuuri olisi nyt paikallaan. Viime ajat olen vaan kerryttänyt mahaa. Ottaa päähän tämä plösähtäminen. Saisikohan sitä itseään niskasta kiinni, edes hetkeksi taas? Pakko olisi tehdä jotain tälle kunnolle ja vatsamakkaroille. Valitettavasti sitä saa huomata, että tässä kolmekymppisenä sitä rupsahtaa vääjäämättä. Ja pahemmin tietysti, jos ei tee mitään.

Loppuvuosikaan ei näytä hullummalta, mutta uusi vuosi tuo mukanaan ihania asioita. Uutta sisustusta, uusia juttuja työssä, ja toivottavasti nämä hankkeet uuden elämäni suhteen saisivat minut myös hankkimaan sen kauan haaveillun kunnon. Pitkään olen sitä harkinnut, mutta se on arjen puristuksessa jäänyt.