Mikä ihana hetki. Mielenrauhan ja onnen hetki. Muksu kaverilla kyläilemässä, mies töissä, minä yksin kotona. On hiljaista. Lumisadetta, kun katson ulos olohuoneen ikkunoista, keittiöstä tiskikaaoksen keskeltä. Mikä lumisateessa on niin satumaista?

Tällaisina hetkinä tunnen olevani joskus kuin lapsi, ihmettelevä ja avoin. Miten sitä onnistuukin tavoittamaan tällaisen "Elämä edessä" -fiiliksen. Vaikka ikä ja vastuu painavat, unelmoin ja haaveilen. Kaipaan ystävää jolle kirjoittaa. Jonka kanssa jakaa arjen sattumia ja elämän ihmeellisyyksiä. Maailmani on viime vuosina vähän kutistunut ja kun kiireet hellittävät, tunnen yksinäisyyden. Elämänkumppani, kavereita ja sukulaisia minulla on. Kaipaan Ystävyyttä. Ystävää jonka kanssa taivaltaa ja jakaa tätä matkaa. Yhtä parasta kaveria. On varmaan hassua kaivata sellaista bestistä tässä iässä.

Jo vuosia tuuli kuljetti kulkijaa
orpona seilaavaa
läpi hyvän ja pahan ajan satamaan
Tuli aika jolloin haluta vois hypätä pois
rajan taa katsomaan
mikä toisella puolella odottaa

Matka on syvä mut sä hukut siihen
jos otat sen ja purematta nielet
Vai kivi pieni juuttuu aallokkoon

Jatkaa on hyvä kun on kädet täynnä
voimaa kuljettaa tätä laivaa
Myrsky tuo vaan rikkautta tullessaan

On kulkija kummissaan
rauhallisuudessa herää kun silmät hetkeksi ummistaa
Siel on nuoruuden lähde ja täysin valkeaa
Eikä viimeistä lomapäivää tarvitse käyttää tv:n katseluun
voi nauttia tulematta humalaan

(Matka on syvä, Neljä Ruusua)