Kolmekymppisen elämään kuuluu, että ovikello soi tiheään, kun muksun kaverit tulevat hakemaan. Mulla on välillä vähän normaalista poikkeava vuorokausirytmi, ja tänä aamuna heräsin ovikellon soittoon. Olen todella kiitollinen, että lapsella on paljon kavereita. Joskus tosin tämä elämänvaihe vähän rasittaakin, kun kaverielämä on vilkasta, eikä ns. omaa rauhaa ole aina kuin öisin. Mutta pääasia tietysti on, että lapsella on ihania ystäviä. Tänään olen hyörinyt ja pyörinyt nauttien arjesta kotosalla. Siivousta, tiskejä, pyykkiä, ruoanlaittoa, huolehtimista, kotitöiden opettamista muksulle. Tavallistakin tavallisempaa, mutta hienoa kaikki, kun sen oivaltaa.